Valio-myrskyyn varaudutaan Kymenlaakson Sähköverkon jakelualueella

02.10.2015

Kymenlaakson Sähköverkko on varautunut Valio-myrskyn aiheuttamiin mahdollisiin sähkönjakelun häiriöihin lisäämällä varallaoloa ja valmiutta sekä sähköverkon viankorjauksessa että vikailmoitusten vastaanotossa.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan Valio-myrsky osuu Kymenlaakson Sähköverkon jakelualueelle perjantaina illalla ja on iltayöstä monin paikoin voimakkaimmillaan. Vielä lauantain vastaisena yönä tuuli voi olla puuskaista. Ennusteen mukaan myrsky on ohi lauantaiaamuun mennessä. Myrsky aiheuttaa todennäköisesti puiden kaatumisista johtuvia sähkökatkoja, sillä maa on roudaton ja lehtiä on vielä puissa.

Vikapaikoista, esimerkiksi linjoille kaatuneista puista, pyydämme ottamaan yhteyttä häiriöilmoitusnumeroomme 05 778 0222.

Sähkölinjoille kaatuneisiin puihin ei tule itse koskea eikä puita tule omatoimisesti ryhtyä poistamaan sähkölinjan päältä. Myöskään maassa oleviin sähköjohtoihin ei saa koskea hengenvaaran vuoksi. Johdoille kallistuneisiin puihin ja lähellä maata roikkuviin johtimiin tulee pitää 20 metrin varoalue.

Jakelualueemme sähkönjakelutilannetta voi seurata reaaliajassa Häiriönetti-palvelustamme.

Lisätietoja: Kymenlaakson Sähköverkko Oy,käyttöpäällikkö Harri Nummenpää, puh. 0400 920 397