Siirry sisältöön
Hae sivustolta

Energiaa säästämässä

Öljytäytteinen vai tavallinen sähköpatteri: Mikä sopii lisälämmittimeksi parhaiten?

Patterimallien paremmuuteen ei ole selkeää vastausta. Molempien mallien energiatehokkuus on lähes samaa luokkaa. Konvektoripattereissa oleva puhallintoiminto levittää lämpöä laajemmin, mutta saattaa samalla hieman nostaa energiankulutusta.

Tuntuva säästö kulutuksen ohjauksella – varaajan käyttökustannukset puoleen

Ohjaamalla käyttövesivaraajan sähkönkäytön pelkästään vuorokauden edullisimpien tuntien aikaan kustannuksissa on mahdollista säästää merkittävästi. Varaajan lämpötilan vaihteluväli saattaa hiukan kasvaa, mutta sitä tuskin edes huomaa. Lämpötila on kuitenkin hyvä pitää yli 55 asteessa bakteerien kasvun estämiseksi.

Miten samassa sähköverkossa voi kulkea eri lailla tuotettua sähköä?

Sähköverkon toiminta on hallittua, vaikka siihen liitetään monenlaisilla tuotantomuodoilla tuotettua sähköä.

Viilennä viisaasti kesähelteillä – jos muu ei auta, ota koneet avuksi

Taloudellisinta on ensin yrittää estää sisäilmaa kuumenemasta. Siispä käännä sälekaihtimet kiinni ja verhot ikkunoiden eteen. Tuuleta aina varjon puolelta ja napsauta kaikki turha valaistus ja lämpöä tuottavat sähkölaitteet kiinni. Jos tämä ei riitä, ota koneet avuksi.

Kuinka paljon ilmalämpöpumpulla viilentäminen maksaa?

Kesähelteillä ilmalämpöpumppu pitää huoneet mukavan viileinä. Paljonko tästä joutuu maksamaan?

Niirasten mökkiremontti muutti mökin käytön ympärivuotiseksi

Vilja Schepel kävi tutustumassa Niirasten mökkiremonttiin. Energiatehokkaalla remontilla kesämökistä on saatu entistä enemmän iloa arkeen. Rento vapaa-ajanvietto yhdistyy hyvin viisihenkisen perheen vauhdikkaaseen elämänmenoon.

Näin säästät energiaa verhoilla

Pimennysverhot ja erilaiset kaihtimet blokkaavat auringonsäteitä, jolloin kodin viilennyslaitteiden käyttötarve pienenee ja energiaa säästyy. Viisaasti valituilla verhoilla voit säästää energiaa myös talvella: verhot vähentävät ikkunoiden ja ovien kautta kulkevaa lämpöhukkaa ja estävät vedontunnetta.

Luonnonvoima pyykkipäivään: Kuivata ulkona ja pese viileämmässä

Ulkona kuivaaminen ja viileämmässä peseminen ovat ympäristöystävällisiä vaihtoehtoja, jotka säästävät energiaa ja rahaa. Palkaksi saa myös puhtaan ja raikkaan tuoksun.

Mitä vielä voisit tehdä maapallon hyväksi?

Kokeile kestävämpää elämää. Käy katsomassa vinkit ja oma hiilijalanjälkesi Sitran elämäntapatestissä.
Lataa lisää

© Kymenlaakson Sähkö Oy | Kymenlaakson Sähköverkko Oy | Yhdystie 7, PL 9, 47201 Elimäki