Vuonna 2023 Kymenlaakson Sähköverkko investoi verkon rakentamiseen noin 16 miljoonaa euroa. Yhtiön investointieuroja ohjaa vuoteen 2036 ulottuva kehittämissuunnitelma, jota valvoo Energiavirasto. Vuosittain toteutetaan mm. huomattava määrä maakaapelointia ja verkostoautomaation lisäämistä sekä ilmajohtojen siirtämistä metsästä teiden varsille.
Kaikki toimenpiteet tähtäävät verkon toimitusvarmuuden ylläpitoon ja parantamiseen sekä verkon kehittämiseen vastaamaan tulevaisuuden tarpeita. Alueellinen tehon tarpeen kasvu ja muut verkon kehittämiseen liittyvät asiakastarpeet huomioidaan jo hankkeiden suunnittelussa. Verkkoa rakennetaan aina vuosikymmenien tarpeet huomioiden.
Vuonna 2023 maakaapelia on kaivettu maahan yli 200 kilometriä. Vuoden merkittävimmät ja investointina arvokkaimmat projektit ovat olleet Keltakankaan ja Enäjärven hankkeet. Hankkeiden valmistumisen myötä noin 1400 asiakkaan sähkön toimitusvarmauus paranee. Kun hankkeet yhdistetään kesällä 2024 toteutettavaan Inkeroisten sähköasemalaajennukseen, parannetaan koko Keltakankaan teollisuusalueen sähkönlaatua ja vähennetään jännitekuoppia. Runkoyhteyden parantaminen mahdollistaa myös nopeamman vianrajauksen koko Sippolan alueelle. Hankkeet on toteuttanut Kymenlaakson Sähköverkolle Verkonrakentaja Wire Oy.
Tänä vuonna erityisenä painopisteenä on näkynyt sähköliittymien suurentaminen. Sähköautojen latausasemia on rakennettu paljon ja toimenpide vaatii usein liittymäkoon suurentamisen. Joskus myös verkkoa on paikallisesti vahvistettava, esimerkiksi kauppojen tai huoltoasemien pikalatauspisteiden toteutuksen yhteydessä. Myös teollisuuden sähkön käytön kasvu ja siihen varautuminen näkyy verkon työtehtävissä. – Meille tämä on asiakastarpeiden huomioimista ja siihen reagoimista, sanoo Kumppanuudet ja käyttö -yksikön päällikkö Esa Niemelä.
Verkon rakentamisen investointien lisäksi sähköverkon kunnossapito, viankorjaus ja tarkastustoiminta muodostavat vuosittain kustannuksia useamman miljoonan. – Meillä on laaja kumppaniverkosto, joiden kanssa verkon rakentamista ja kunnossapitoa tehdään, kertoo Esa Niemelä. Hankkeet kilpailutetaan ja sitä kautta haetaan tehokasta rahan käyttöä. Rakentamisella on alueellisesti merkittävä työllistävä vaikutus. Töitä syntyy etenkin maanrakennusalalle ja usein alihankkijoina ovat paikalliset yrittäjät. – Koska rakentamis- ja suunnittelutyö kuuluu usein hankkeeseen, niin työllistämme tätä kautta myös suunnittelufirmoja, Esa Niemelä jatkaa. Viankorjaus puolestaan työllistää alihankkijoidemme paikallisia asentajia.
Lokakuussa koettu Pirjo-myrsky pääsi jossakin määrin yllättämään. Myrsky oli huomattavasti ennusteita kovempi, kun tuulet puhalsivat rannikolla lähes 30 m/s. – Viime vuodet olleet meille melko rauhallisia isojen myrskyjen osalta, ja Pirjo-myrsky oli nyt tuhoiltaan suurin sitten vuoden 2017. Myös taloudelliset vaikutukset olivat yhtiölle useita miljoonia euroja, kertoo Esa Niemelä. Hän jatkaa kuitenkin vielä, että jos vastaava myrsky olisi koettu 10 vuotta sitten, niin seuraukset sähköverkolle olisivat olleet vielä huomattavasti pahemmat.
Myrskyn aikana sähköttömiä asiakkaita oli pahimmillaan yli 14 000 ja keskijänniteverkon yhtäaikaisia vikoja oli yli 50. Pääosa vioista korjattiin vuorokauden sisällä, saaristossa viankorjaukseen meni vähintään useita päiviä, ja kaikkien jälkitöiden korjaamiseen kului useita viikkoja.
Eteenpäin mennään koko ajan, ja nyt tehdään jo vauhdilla vuoden 2024 investointien suunnittelua. Rakentamistyöt käynnistyvät keväällä. Kun hankkeet valmistuvat, sähkönjakelun toimitusvarmuus asiakkaillamme paranee jälleen, toteaa Esa Niemelä.