KSOY on asentanut uudet loistehon kompensointireaktorit Virojoen ja Salmenkylän sähköasemille. Suunnittelutyö käynnistyi vuoden 2024 loppupuolella ja asennukset päästiin toteuttamaan kevään ja kesän 2025 aikana.
Suunnittelusta ja asennuksesta vastasi Ensto Maviko Oy. Investoinnin arvo oli noin 400 000 euroa
Sähköverkossa kulkee kahta erilaista tehoa: pätötehoa, joka tekee varsinaisen työn ja saa esimerkiksi lamput palamaan ja vastukset lämpiämään, sekä loistehoa, jota tarvitaan mm. sähkömoottoreiden ja muuntajien toimintaa varten.
Kun sähköverkkoa rakennetaan ja kaapeleita lisätään, loistehoa syntyy enemmän. Tämä voi aiheuttaa epätasapainoa verkossa, mikä puolestaan vaikuttaa koko sähköjärjestelmän toimivuuteen.
Siksi sähköverkon ylläpitäjät seuraavat tarkasti loistehon määrää ja määrittelevät ns. loistehoikkunan eli rajan, jonka sisällä asiakkaiden loistehon käyttö tai tuotanto tulisi pysyä. Jos loistehoa siirretään liikaa tai väärässä paikassa, se voi aiheuttaa turhia häviöitä ja nostaa kustannuksia.
Loistehon kompensointi, eli loistehon määrän säätäminen sopivaksi, kannattaa tehdä siellä, missä loisteho syntyy. Näin sähköverkko toimii tehokkaammin ja luotettavammin, ja samalla säästetään energiaa.