Siirry sisältöön
Hae sivustolta

Tekstiilipesuri lemmikkitaloudessa testissä – näin saat sohvan ja matot puhtaaksi helposti

29.4.2026

Tahrat sohvassa tai matossa? Tekstiilipesuri poistaa lian tehokkaasti ja voi olla yllättävän edullinen ratkaisu, kun laitteen vuokraa.

Kun Paula Lujasen kolme poikaa varttuivat teini-ikään, hän odotti tilanteen helpottuvan. Siivottavana olisi enää kahden kissan ja koiran sotkuja.
– Karvoja, kuolaa, kuraa, hän naurahtaa.

Sitä Paula ei kuitenkaan osannut odottaa, että 19-, 18- ja 17-vuotiaat pojat kokkaavat mielellään. Herkkuja nautitaan viikonloppuisin yhdessä tyttöystävien kanssa.

Paula Lujanen ei ollut aiemmin testannut tekstiilipesuria, mutta vaikuttui sen puhdistustehosta.

– Sohvaan jää jälkiä sormisyötävistä, dipattavista herkuista, sipseistä, suklaamakeisista ja muista naposteltavista.

Vesikoira Stella, bolonka Yoda sekä kissat Salama ja Torsti hoitavat reippaasti oman osansa sotkuista.

Yoda rakastaa sohvaa – ja sen huomaa myös sohvakankaasta.

Tehoa kehiin

Paula on puhdistanut tuoreita tahroja sohvan kangaspinnasta vedellä ja rätillä.
– Irtolika lähtee, mutta erityisesti suklaasta ja koiran kuolasta jää jälkiä, jotka erottuvat edelleen, hän sanoo.

Tänä keväänä Paula päätti kokeilla ensimmäistä kertaa tekstiilipesuria. Laitteen ostaminen pelkästään sohvan puhdistamista varten tuntui kuitenkin turhalta kululta. Onneksi laitteita voi myös vuokrata. Liizi.fi-palvelusta Kärcher SE 6.100 -tekstiilipesurin sai 35 eurolla päiväksi.

Tekstiilipesurissa on erilliset säiliöt puhtaalle ja likaiselle vedelle.

Kätevä apuri

Tekstiilipesuri sopii erityisesti mattojen, sohvien, auton penkkien ja muiden kangaspintojen puhdistamiseen. Laite suihkuttaa pesuaineliuoksen syvälle kankaan kuituihin ja imee likaveden saman tien talteen. Puhdistetut pinnat jäävät vain hieman kosteiksi, ja matto tai sohva kuivuu muutamassa tunnissa.

Laitteen mukana tuli selkeät käyttöohjeet, ja Paula ryhtyi puhdistamaan kovia kokenutta sohvaa.

Tekstiilipesuri suihkuttaa pesuaineveden syvälle tekstiilipintaan.

– Yllätyin, miten helposti sohva puhdistui. Kokeilin laitetta myös vaaleanharmaaseen mattoon, johon koirat ja kengät ovat jättäneet tummia jälkiä. Matto on niin iso, että sen pesettäminen ei ole kovin edullista eikä helppoa. Tekstiilipesurilla jäljet lähtivät kuitenkin helposti, eikä koko mattoa tarvinnut pestä kerralla.

Paula arvelee, että tekstiilipesuri toimisi hyvin myös petauspatjojen raikastamisessa.

– Voisin vuokrata laitteen keväällä ja puhdistaa isot matot ja kalusteet jouluherkuttelujen jäljiltä sekä ulkokalusteiden pehmusteet valmiiksi kesään. Koko vuodeksi minun olisi vaikea keksiä sille käyttöä.

Pääkuvassa: Oskar Steele viihtyy tyttöystävänsä Lara Spoonerin kanssa sohvalla. Laran sylissä on Yoda ja lattialla Stella. Salama seikkailee selkänojalla. Kuvat otti Paula Osenius.


Kuka:

Vapaa kirjoittaja ja toimittaja, puutarha- ja keramiikkaharrastaja Paula Lujanen asuu Vihdissä poikiensa Oskarin, Kaapon ja Viljamin, koiriensa Stellan ja Yodan sekä kissojensa Salaman ja Torstin kanssa.

Mikä:

Tekstiilipesuri Kärcher SE 6.100

Helppokäyttöisen laitteen painehuuhtelutekniikka poistaa pinttyneenkin lian tehokkaasti sohvalta ja matosta.
Tehokkaan imutoiminnon ansiosta kuivumisaika on lyhyt.
Soveltuu monenlaisten tekstiilipintojen puhdistamiseen ja raikastamiseen.
Edullinen ja helppo vuokrata: vuorokausivuokra noin 35 euroa, lisävuorokausi 10 euroa.
– Ostohinta on noin 300 euroa.
– Suurikokoinen laite vaatii kotona paljon säilytystilaa.
– Omaksi ostettuna käyttöä olisi ehkä vain kerran tai pari vuodessa.

Mistä:

Liizi.fi on retkeilyvälinevuokraamosta tuotevuokraamoksi laajentunut yhteiskunnallinen yritys, jonka valikoimaan kuuluu myös työkaluja, pesureita ja muita arkea helpottavia tuotteita.
– Tekstiilipesurit ovat suosituimpien vuokratuotteiden joukossa. Kevät–kesäkaudella vuokrataan paljon myös höyry-, ikkuna-, paine- ja terassipesureita, kertoo yrittäjä Jari Tapani.

Vaikka Liizi toimii pääkaupunkiseudulla, suuri osa tuotteista toimitetaan asiakkaan kotiovelle tai lähimpään Postin tai PostNordin noutopisteeseen ympäri Suomen. Varaa verkosta: liizi.fi

Muita tekstiilipesureita ja siivousvälineitä vuokraavia yrityksiä:

  • pesurivuokraus.fi
  • ottovuokraus.com
  • rentta.fi
  • lainakeskus.fi
  • lainappi.fi
  • vuokraamo247.fi
  • hetkeksi.fi

© Kymenlaakson Sähkö Oy | Kymenlaakson Sähköverkko Oy | Yhdystie 7, PL 9, 47201 Elimäki