Joulumieli löytyi pahvilaatikosta

11.12.2019

Joulukoristeet

Monille joulu tarkoittaa edelleen yltäkylläisyyden juhlaa. Pöydät notkuvat jouluherkuista, koti koristellaan valoilla ja kimalluksella, rahaa kulutetaan ja pukki tuo säkkikaupalla kauniisiin kääreisiin käärittyjä paketteja. Koko ajan on kiire ja tohina.

Arvaatko, mikä oli viime jouluna meidän lasten lahjahitti? Iso pahvilaatikko. Siihen oli alun perin pakattu heidän toivomansa lelut, mutta kun lelupaketti oli avattu, jäivät lelut pöydälle lojumaan ja huomio kiinnittyi pahvilaatikkoon. Lapset tekivät siitä auton, ja ajelivat pahvilaatikolla koko aattoillan ja seuraavinakin päivinä. 

Toisiko tyhjä pahvilaatikko tänäkin vuonna joulun? Voisiko joulukoristeet hankkia käytettynä tai askarrella yhdessä lasten kanssa luonnon materiaaleista? Voisiko lahjaksi antaa tavaran sijaan lupauksia pienistä palveluista tai hauskasta yhdessäolosta? Panostettaisiinko joulupöydässä määrän sijaan laatuun ja tarjottaisiin lähellä tuotettua luomuruokaa? Mitä jos valitsisimme tänä jouluna kiireettömän yhdessäolon, ekologisuuden, joululaulujen laulamisen ja lautapelit tavarapaljouden ja ruokaähkyn sijaan?

Hyvän joulumielen voi tuoda myös auttaminen. Kaikilla ei ole taloudellisesti mahdollisuutta järjestää yltäkylläistä joulua. Tällaisia perheitä voi avustaa lahjoituksin erilaisissa keräyksissä. Läheisiään voi muistaa monin tavoin. Yksinäinen vanhus ilahtuu varmasti joulukortista tai vierailusta, kiireinen lapsiperhe hyötyy siivous- tai lastenhoitoavusta, pikkulinnut tarvitsevat ruokaa talvella ja sähkölahjakortti ensimmäiseen omaan kotiin muuttaneelle nuorelle menee varmasti tarpeeseen. Kymenlaakson Sähkö jakaa tänä jouluna yhteensä 3000 euroa kolmelle eri hyväntekeväisyyskohteelle. Sinulla on mahdollisuus äänestää viikoittain vaihtuvia ehdokkaita verkkosivuillamme 22.12.2019 asti.

Pysähdytään tänä vuonna miettimään, mikä oikeasti tuo joulumielen. Nautitaan yhdessäolosta, kiireettömyydestä, ja karsitaan pois turha ja ylimääräinen. Mielenrauhasi, lompakkosi ja maapallo kiittävät.

Ps. Katso tästä 24 vinkkiä ekologisempaan jouluun.  

Iloisin joulun toivotuksin,

Kirsi Rasanen 2019

Kirsi Rasanen
markkinointisuunnittelija
Kymenlaakson Sähkö

Kirjoita kommentti

Ole hyvä, täytä puuttuva tieto.
Ole hyvä, täytä puuttuva tieto.
Ole hyvä, täytä puuttuva tieto.

Roskakommenttien estämiseksi, syötä kirjaimet oheiseen kenttään.