KSOY:n henkilöstön ilmapiiritutkimuksesta erinomaiset tulokset

23.11.2020

Arki virtaa pystylogo

Kymenlaakson Sähkön henkilöstön ilmapiiritutkimus, PeoplePower, toteutettiin lokakuussa 2020 ja siihen vastasi henkilöstöstä 95,2 % (60/63 henkilöä). PeoplePower-luokitus parani edellisestä (2018) tutkimuksesta ja on nyt 76, mikä on selkeästi yli Suomen toimihenkilönormin keskiarvon. PeoplePower-luokituksessa mitataan työyhteisön sitoutumista, johtamista, omistautumista ja suorituskykyä.

- Olen erittäin iloinen näistä kyselyn hyvistä tuloksista ja siitä, että henkilöstömme on omistautunutta ja KSOY:n arvoihin sitoutunutta, kertoo toimitusjohtaja Aku Pyymäki. Vuonna 2018 saavutetun hyvän tuloksen parantuminen on koko henkilöstön tavoitteellisen työn tulosta. Uskon, että tämä näkyy myös asiakkaillemme erinomaisena asiakaspalvelukokemuksena.

Edelliseen tutkimukseen verrattuna motivaatio, oman työn hallinta, työn joustavuus ja työhyvinvointi ovat parantuneet läpi organisaation. Tulosten mukaan tiedon saatavuus on osittain heikentynyt, mihin korona- ja etätyötilanne on voinut vaikuttaa. Henkilöstö toivoo lisäksi enemmän vaikutusmahdollisuuksia toiminnan kehittämiseen. Suomen toimihenkilönormiin verrattuna KSOY:n henkilöstön suorituskyky on parantunut kaikista indekseistä eniten. Kaikki tutkittavat indeksit eli sitoutuminen, johtaminen, omistautuminen ja suorituskyky ylittävät kuitenkin vertailunormit ja ovat erittäin hyvällä tasolla.

Avoimissa vastauksissa korostuvat henkilöstön mielipiteet ja kokemukset etätyöstä. Etätyön toimintamallit herättävät sekä positiivisia että negatiivisia kommentteja. Avoimissa vastauksissa tulevat esille myös henkilöstön kannustaminen ja palkitseminen, joihin toivotaan uudistuksia. Erityisesti avoimissa vastauksissa on kiitetty hyvää työterveyshuoltoa ja työhyvinvointiin panostamista.

Henkilöstön ilmapiiritutkimus toteutetaan KSOY:ssä kahden vuoden välein. Tutkimuksen tavoitteena on parantaa tuloksellisuutta kasvattamalla henkilöstön omistautuneisuutta, tunnistaa organisaation vahvuuksia ja kehittämisalueita oman työn, lähityöyhteisön ja koko organisaation osalta sekä edesauttaa osallistavamman työkulttuurin kehittämistä.