Varaudumme myrskypuuskien aiheuttamiin sähkönjakelun häiriöihin

19.06.2018

Matalapaine sateineen on saapunut lännestä Suomeen. Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan sadealueen jälkipuolella lännen ja lounaan välinen tuuli voimistuu puuskaiseksi tiistaina 19.6. iltapäivästä alkaen. Yleisesti puuskat ovat yli 15 m/s, paikoin noin 20 m/s. Sadealueen jälkipuolelle kehittyy myös sade- ja ukkoskuuroja sekä niihin liittyviä myrskypuuskia. Yöksi tuulet heikkenevät. Puuskat saattavat aiheuttaa puiden kaatumisia ja sähkökatkoja.

Varaudumme mahdollisiin tuulituhoihin ja sähkönjakelun häiriöihin, ja olemme lisänneet varallaolon miehitystä sekä asiakaspalvelua vikailmoitusten puhelinpalveluun.

Vikapaikoista, esimerkiksi linjoille kaatuneista puista, pyydämme ilmoittamaan häiriöilmoitusnumeroomme 05 778 0222. Sähkölinjoille kaatuneisiin puihin ei tule itse koskea eikä puita tule omatoimisesti ryhtyä poistamaan sähkölinjan päältä. Myöskään maassa oleviin sähköjohtoihin ei saa koskea hengenvaaran vuoksi. Johdoille kallistuneisiin puihin ja lähellä maata roikkuviin johtimiin tulee pitää 20 metrin varoalue. 

Tilaa maksuttomat häiriötiedotteet

Kun sähkönkäyttöpaikkasi on verkkoalueellamme, voit ottaa käyttöösi maksuttoman häiriötiedotepalvelun. Sen kautta saat tietoa asuinalueesi runkoverkon sähköhäiriöistä tiedon tekstiviestillä suoraan kännykkääsi tai sähköpostiisi. Samalla saat arvion häiriön kestosta ja uuden viestin taas, kun sähköt toimivat. Maksuttoman häiriötiedotepalvelun voit aktivoida käyttöösi Online-asioinnissa. Siirry Online-palveluun.

Seuraa sähkönjakelun tilannetta

Jakelualueemme sähkönjakelun tilanne näkyy reaaliajassa Häiriönetti-palvelussamme. 
Koko maan sähköjakelun tilannetta voi seurata Energiateollisuuden sähkökatkokartasta