KSOY:n vuosikertomus kokoaa yhteen vuoden operatiiviset tapahtumat ja taloudellisen yhteenvedon.
Kymenlaakson Sähkö -konserni toimi vuonna 2025 strategiansa mukaisesti toteuttaen kestävää sähköistä yhteiskuntaa ja saavutti ennakoitua paremman tuloksen.
Viime vuosina olemme keskittyneet ydinliiketoimintoihimme, sähköverkkotoimintaan ja sähkön päästöttömään tuotantoon. Käytännössä tämä näkyi mm. uusien sähköntuotantohankkeiden valmistumisena sekä kahtena merkittävänä yrityskauppajärjestelynä. Yhtiön omistuksessa oleva sähköntuotantomäärä kasvoi yli 20 prosenttia, kun Suomen suurin tuulivoimapuisto Lestijärvellä otettiin käyttöön joulukuussa. Päästötöntä tuotantoa kasvatti myös omistusosuus Heininevalle valmistuneessa aurinkovoimapuistossa. Kymenlaakson Sähkö Oy luopui sähkön vähittäismyynnistä järjestelyssä, jossa kaikki Väre Oy:n omistajat myivät osuutensa yhtiöstä Helen-konsernille.
Kymenlaakson Sähköverkon toimitusvarmuus oli katsauskaudella hyvällä tasolla. Sääolosuhteet olivat suosiolliset, ja verkkoalueelle osui edellisvuosia vähemmän lumikuorma- ja myrskyrintamia.
Asiakaspalvelumme saavutti jälleen erinomaiset arviot CSAT- ja NPS-mittauksissa, kun asiakastyytyväisyysindeksi CSAT oli 92 ja suositteluindeksi NPS oli 73. Asiakaspalvelua kehitettiin ottamalla käyttöön Oma KSOY -palvelu, joka mahdollistaa kaksisuuntaisen kommunikoinnin asiakkaidemme kanssa.
Voit lukea lisää vuodesta 2025 vuosikertomuksesta.