Siirry sisältöön
Hae sivustolta

Kymenlaakson Sähköverkko parantaa sähkön toimitusvarmuutta Utissa ja Liikkalassa

Julkaistu 31.3.2022

Kymenlaakson Sähköverkko on käynnistänyt verkonrakennustyöt Utin ja Liikkalan alueilla. Sähköverkkoa parannetaan osana pitkäaikaista kehityssuunnitelmaa ja sähkön toimitusvarmuuden parantamiseksi. Kohteiden investointikustannus on yhteensä yli kaksi miljoonaa euroa.

Liikkalan kohteessa maanrakennustyöt ovat käynnissä, ja noin 11 kilometrin matka peltoalueen maakaapelointia on jo valmiina. Kokonaisuudessaan maakaapelointia toteutetaan noin 18 kilometriä. Uusia puistomuuntamoita nousee 13 kappaletta.

Utin kohteessa on meneillään maastonsuunnittelu ja kohteen rakennuttaminen käynnistyy myöhemmin keväällä. Ilmajohtoverkkoa muutetaan säävarmaksi ja maakaapelointia toteutetaan noin 13 kilometrin matkalla. Kohteeseen sisältyy myös vajaan puolen kilometrin mittainen vesistökaapelointi. Puistomuuntamoita nousee reitin varrelle yhteensä 14 kappaletta.

Verkonrakennustyöt valmistuvat lokakuun loppuun mennessä ja vanhojen linjojen purkaminen sekä muut purkutyöt toteutetaan syksyn 2022 ja kevään 2023 aikana. Molempia kohteita rakentaa yhteistyökumppanimme Elvera Oy. Pahoittelemme kohteiden rakentamisesta mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Lisätietoja: rakennuttamisvastaava Tom Lindén, puh. 044 574 5051

© Kymenlaakson Sähkö Oy | Kymenlaakson Sähköverkko Oy | Yhdystie 7, PL 9, 47201 Elimäki