Siirry sisältöön
Hae sivustolta

Kymenlaakson Sähkö Oy:n osavuosikatsaus 1.1.–31.8.2024: Uudistunut KSOY investoi sähköverkkoon ja tuulivoimaan

Julkaistu 10.10.2024

Katsauskaudella konsernin liikevaihto oli 68,9 (98,1) miljoonaa euroa ja liikevoitto 19,6 (26,8) miljoonaa euroa. Vähittäismyyntiliiketoiminnan siirtyminen Väreelle vuoden 2024 alusta laski odotetusti liikevaihtoa. Liiketoimintasiirto aiheutti kirjanpidollisen 9,7 miljoonan euron positiivisen tulosvaikutuksen.

Sähkön käyttö lisääntyi jakelualueellamme noin 8 prosentilla edellisvuoden vastaavaan ajankohtaan verrattuna. Toimitusvarmuus pysyi hyvänä, kun sähkönjakelussa vältyttiin laajamittaisilta keskeytyksiltä. Sähköntuotanto yhtiön tuotanto-osuuksilla laski hieman. Etenkin ydinvoimalaitosten pitkittyneet vuosihuollot laskivat tuotantomäärää.

-Katsauskauden tulos oli suunnitellulla tasolla, vaikka tuotantomäärä jäikin ennakoidusta. Tilikauden tulos on pitkälti riippuvainen loppuvuoden hintakehityksestä ja tuotantolaitosten käytettävyydestä, sanoo toimitusjohtaja Aku Pyymäki.

Sähköverkon investoinnit ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti

Sähköverkon toimitusvarmuutta parantavat maakaapelointi- ja muut verkostoinvestoinnit ovat vuonna 2024 noin 20 miljoonaa euroa. Keskijänniteverkkoa uusitaan ilmajohdoista maakaapeliksi noin 60 kilometrin matkalla, ja kaapelointiaste nousee noin 34 prosenttiin. Sähköverkon investoinnit ovat edenneet katsauskaudella pääosin aikataulussa, osin jopa aikataulusta edellä, ja verkon kunnossapitotyöt suunnitelmien mukaisesti.

Lestijärven tuulivoimapuiston rakentaminen edistyy

Sähköntuotanto yhtiön tuotanto-osuuksilla laski hieman ja oli katsauskaudella 342 (354) GWh. Etenkin ydinvoimalaitosten pitkittyneet vuosihuollot laskivat tuotantomäärää ja vaikuttivat energialiiketoiminnan tulokseen. Sähkön markkinahinta laski verrattuna vastaavaan ajanjaksoon 2023.

Rakenteilla oleva Lestijärven tuulivoimapuisto on suurin tuulivoimainvestointi, johon Kymenlaakson Sähkö on osallistunut. Tuulivoimaloiden pystytykset aloitettiin kesällä, ja ne jatkuvat noin vuoden. Alkusyksystä 2025 valmistuva tuulivoimapuisto on Suomen suurin. Tuulipuistoon rakennetaan kaikkiaan 69 tuulivoimalaa, joiden yhteenlaskettu kokonaisteho on reilut 455 megawattia.

Konsernin tunnusluvut

Konsernin tunnusluvut 1.1.–31.8.2024 1.1.–31.8.2023 2023
liikevaihto M€ 68,9 98,1 148,2
liikevoitto M€ 19,6 26,8 29,5
liikevoitto% 28,4 27,3 19,9
investoinnit M€ 15,5 10,8 21,1
omavaraisuusaste% 32,6 29,2 29,8
quick ratio 1,7 1,8 1,6

Tutustu osavuosikatsaukseemme

Lisätietoja

toimitusjohtaja Aku Pyymäki, Kymenlaakson Sähkö Oy, puh. 05 7780 251

 

© Kymenlaakson Sähkö Oy | Kymenlaakson Sähköverkko Oy | Yhdystie 7, PL 9, 47201 Elimäki