Kymenlaakson Sähkö järjestää yhteistyössä Radio Kaakon ja AK Sound & Music Servicen kanssa Arki virtaa -musaskaban, jossa muusikot pääsevät näyttämään kykynsä. Tänä vuonna etsimme energistä kesäbiisiä.
Arki virtaa -musaskaba on tarkoitettu kaikille sooloesiintyjille ja yhtyeille. Kilpailun finalistit saavat äänestyksen aikana näkyvyyttä ja kuuluvuutta sekä finaaliesityksestä tehtävän videon käyttöönsä. Lisäksi voittaja saa 1500 euron palkinnon, biisilleen radiosoittoa sekä artistiesittelyn KSOY:n asiakaslehdessä.
Arki virtaa -musaskaba järjestettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2021 ja silloin musaskaban voitti kouvolalainen artisti Tanto kappaleellaan Se virtaa taas.
Kilpailun osallistumisaika on 25.4.–29.5.2022. Kilpailuun voi osallistua lähettämällä äänityksen tai videoidun esityksen kilpailubiisistä KSOY:n verkkosivujen kautta. – Karsintavaiheessa biisinäyte tulee vain tuomariston käyttöön, kertoo kilpailua KSOY:lla järjestelevä Kirsi Rasanen. Toivomme, että artistit uskaltavat lähettää kilpailuun biisin matalalla kynnyksellä, vaikka heillä ei olisikaan mahdollisuutta äänittää tai videoida ammattitasoista materiaalia.
Tuomaristo valitsee kesäkuun alussa kolme finalistia, ja he pääsevät toteuttamaan kappaleestaan videonauhoituksen. Finaalivideon nauhoituksesta vastaa AK Sound & Music Service. Kaikki finalistit saavat oman videon omaan käyttöönsä.
Finalisteille tuotetut videot asetetaan yleisöäänestykseen Kymenlaakson Sähkön verkkosivuille 27.6.–10.7.2022. Äänestyksen ja koko Arki virtaa -musaskaban voittaja julkistetaan Radio Kaakon finaalilähetyksessä 12.7.2022.
Kaikki kilpailun lisätiedot löytyvät KSOY:n musaskaban verkkosivuilta ja kilpailu kuuluu myös Radio Kaakon aalloilla.