Siirry sisältöön
Hae sivustolta

Ina Lehto Energiateollisuus ry:stä vierailulla Kymenlaakson Sähköverkon verkon rakennuttamiskohteissa

Julkaistu 9.8.2022

Kierroksella konkretisoituvat hyvin jakeluverkkojen kehittämisen ja investointien moninaiset tarpeet ja haasteet, kertoo Ina Lehto.

– Kutsuimme Energiateollisuus ry:n kylään ja tutustuimme verkkoalueemme muutamiin rakennuskohteisiin. Samalla kävimme ajankohtaisia teemoja läpi, kertoo Kymenlaakson Sähköverkon toimitusjohtaja Jouni Pylvänäinen. Vierailu oli oikein onnistunut, ja on tärkeää päästä keskustelemaan sekä ajankohtaisista energia-alan asioista että tulevaisuuden tavoitteista kasvotusten. Seuraava Energiateollisuus-vierailu onkin jo vireillä.

Kymenlaakson Sähköverkon alueella Ina Lehto, Jouni Pylvänäinen ja käyttö ja kumppanuudet yksikön päällikkö Esa Niemelä vierailivat kolmessa kohteessa. Inkeroisissa tutustuttiin sähköaseman uusimisprojektiin, Liikkalassa maakaapelointiin ja Utissa vielä sähköverkon vahvistamiseen sähköautojen latausaseman rakentamisen yhteydessä.  Esa Niemelä hyödynsi käynnit myös tarkastamalla samalla kertaa työkohteiden turvallisuuden, ja huomiot kirjattiin sähköisiin pöytäkirjoihin.

 

 

Ina Lehto kertoo vierailustaan näin:
– Kierroksella konkretisoituvat hyvin jakeluverkkojen kehittämisen ja investointien moninaiset tarpeet ja haasteet. Asiakkaat odottavat entistä häiriöttömämpää sähköä. Työtä toimitusvarmuuden parantamiseksi on selkeästi tehty Kymenlaakson Sähköverkon alueella määrätietoisesti jo vuosia. Työtä on edelleen jäljellä ja alueita tuotavana säävarman verkon piiriin. Saman aikaisesti vanhenevan verkon uusiminen on välttämätöntä.

– Verkkoinvestoinneilla luodaan samalla asiakkaille mahdollisuuksia arjen sähköistämiseen ja omaan sähköntuotantoon. Tästä esimerkkeinä vaikkapa lukuisat suuretkin aurinkopaneeliasennukset, joita näin pitkin verkkoaluetta. Vierailuni aikana tapasin sähköalan ammattilaisia, joiden työ sähköistyvässä Suomessa onkin korvaamatonta. Verkkoyhtiöiden ja urakoitsijoiden toimiva yhteistyö on tärkeä edellytys verkkojen kunnossapidon ja investointien toteuttamiselle.

 

 

© Kymenlaakson Sähkö Oy | Kymenlaakson Sähköverkko Oy | Yhdystie 7, PL 9, 47201 Elimäki