Hot pot on perinteinen aasialainen ruokalaji, jossa jokainen valmistaa oman ateriansa pöydän keskellä kuplivassa liemessä. Erilaisia makuja löytyy ympäri maailmaa, ja kunkin voi valita kypsennettävät ainekset oman mieltymyksen mukaisesti.
Hot pot on aasialainen ruokaelämys, missä jokainen valmistaa oman annoksensa pöydän ääressä poreilevassa liemessä. Makuja on tarjolla eri puolilta maailmaa, ja kypsennettävät ainekset voi valita oman maun mukaan.
Hot pot on parhaimmillaan mukavaa hauskanpitoa hyvien ystävien kesken hyvän ruuan äärellä. Erityistä pataakaan siihen ei tarvita, vaan kaikki onnistuu myös erillisen keittolevyn ja tavallisen padan tai kattilan kanssa, kunhan liemi pysyy kiehuvana. Aseta se keskelle pöytää kaikkien ulottuville ja liemessä kypsennettävät ainekset eri astioihin padan ympärille. Pihdit ja kauha on hyvä olla saatavilla. Anna vielä jokaiselle ruokailijalle oma kulho, lautanen ja syömäpuikot ja pyydä heitä lisäämään suosikkiaineksensa pataan kypsymään.
Jos puikkojen käyttö tuntuu hankalalta, pihdit ja kauha auttavat. Ohut liha kypsyy sekunneissa ja muutkin ainekset palojen koon mukaan nopeasti. Kypsät ainekset metsästetään omalle lautaselle ja nautitaan dippikastikkeen kautta. Lopuksi hyvin maustuneeseen liemeen pääsevät nuudelit, joita jokainen voi kauhoa omaan kulhoonsa liemineen ja syödä keiton tapaan.
Alkuun pääset kokeilemalla helpoimpia reseptejä, joiden aineksetkin löytyvät paremmin omasta ruokakaapista tai ainakin lähikaupasta. Siitä voit jatkaa makumatkaa eri puolille Aasiaa, sillä reseptejä ja makuvariaatioita riittää, samoin kuin kypsennettäviä aineksia. Eri ruokavaliotkaan eivät tuota ongelmaa, sillä ainekset on helppo valita ruokavalioiden mukaan.
Tästä se lähtee!
Ainekset
(6–8 annosta)
Liemi
Lisäkkeet
Maustedippi
Valmistus
(30–60 min)
Reseptejä riittää innokkaalle, ja makuja voi loihtia myös itse hyödyntäen oman jääkaappinsa sisältöä. Liemien ja dippien maustamista helpottavat valmiit maustetahnat ja kastikkeet (esim. Spice Up). Hot potin perusliemi on yksinkertaisimmillaan helppo: 2 litraa kanalientä, 1 litra vettä, 4 rkl maustetahnaa (esim. Tom Yum, punainen currytahna tms.), 1 tl suolaa ja 1 viipaloitu tuore chili.
Kokeile dipattavina aineksina näitä:
Dippejä
Chili-korianteridippi
Hapan, tulinen dippi
Nuoc cham
Hoisin-dippikastike