Oli kylmä ja pimeä syksyinen ilta. Puut räiskyivät tuvan hellassa, ja mukava lämpö kantautui joka solukkoon. Kattolamppu valaisi askareita. Olin silloin vielä nuori, alle kymmenen vanha.
Vatkasin lettutaikinaa, ja isä asetteli rautaista lettupannua liedelle. Ajattelimme paistaa illan ratoksi kunnon lettuannoksen. Veljeni oli kaverinsa luona kylässä, ja äitini oli mummoa tervehtimässä. Olimme ihan kahden. Isä laittoi rasvan sulamaan lettupannulle, ja minä odottelin malttamattomana vierellä. – Joko nyt saan kaataa? kyselin. Pitkän ja hartaan odotuksen jälkeen rasva oli sulanut ja ensimmäinen letun tuoksahdus valtasi tuvan.
Sitten isän täytyi lähteä hakemaan veljeäni kotiin. Jäin yksin lettujeni kanssa. Yhtäkkiä tupaan tuli säkkipimeää. Syysmyrsky viuhtoi ulkona ja sähköt katkesivat. Yritin pimeässä etsiä taskulamppua, ja onneksi se lopulta löytyi. Sytyttelin kynttilöitä ja asettelin niitä pöydälle sekä hellan vierelle.
– Eihän tässä hätäpäivää, ajattelin. Kohta veljeni ja isä kuitenkin tulevat. Aika kuitenkin kului ja ulkona tuuli. Oli pimeää. Uunipellit kolisivat ja tuuli vinkui hormiestossa. Pelko alkoi vallata mielialaa. Miksi he eivät jo tule, miksi sähköt eivät tule? Nieleskelin pelkoani ja yritin ajatella mukavia, letunpaistoa ja sitä suloista tuoksua. Aikani odotettua ja kuunneltuani peltien karmeaa kolinaa kattolamppu alkoi vilkkua. Pikkuhiljaa se syttyi ja turvallinen valo loisti tuvan yllä. Olin iloinen ja onnellinen. Minulla oli sähköt. Ja iso lettupino.
Eija Lehikoinen
Tarinani kertoo, miten ratsastus ilman sähköä ei käy.
Marraskuun alussa kaksi nuorinta tytärtäni olivat viikottaisella ratsastustunnilla. Tunti alkoi 19:00, kun sade ja tuuli olivat hirveät. Talli oli Lohjalla, aivan metsän ympäröimänä.
Kova tuuli aiheutti suurta hermostuneisuutta hevosissa, ja puolen tunnin kohdalla ensimmäinen pieni ratsastaja putosi selästä. Sen jälkeen kukin hermostunut hevonen sai taluttajan, ja juuri onneksi silloin. Samaan hetkeen sähköt katsesivat. Täysin pimeällä kentällä oli 6 nuorta ratsastajaa. Sen enempää hevoset kuin ratsastajat tai taluttajat eivät nähneet mitään.
Huomasin silloin miten pimeää siellä on ilman valoja.Talliin päästyämme kävi ilmeiseksi, että sielläkään ei ollut valoja. Eikä vettä, koska vesipumppu toimii sähköllä. Hevosparat jäivät ilman pesua, loimet ilman kuivausta jne jne. Kyllä taas sen jälkeen olen pitänyt sähköä arvossaan.
Veljeni oli pienenä työntänyt rintaneulan pistorasiaan ja saanut siitä sähköiskun. Äidin rukki oli ollut vieressä, joten veljeni oli sanonut, että rukki potkaisi.
Toinen veljeni oli laittanut karjakeittiössä pyykkikoneen pistokkeen paikoilleen ja varmaan kosteuden vuoksi saanut iskun. Ei ollut tajunnut, mikä iski vaan oli katsonut äidin kädessä ollutta pyykinsurvontakeppiä.
Äiti taas puolestaan laski kerran vettä peltisankoon pitäen sitä kaatoaltaan reunalla. Äkkiä alkoi rätinä ja äiti oli kaksin käsin sankossa kiinni. Sitten paloi sulake ja rätinä loppui ja äitikin selvisi vahingoitta. Mikä lie ollut oikosulku?
Näin ennen vanhaan. Sanoisiko, että mikä ei tapa, se vahvistaa.
Olen syntynyt -46 ja kyllä silloin jo sähköä oli. Asuin Helsingissä ja sähkö oli ihan yksi osa elämää.
Sen sijaan muistan hyvin kun tuli sähkökynttilät. Monet joulut olimme laittaneet kuuseen tavalliset kynttilät ja kun/jos niitä poltettiin, äiti vahti kuusta kaiken aikaa.
Sitten eräänä jouluna äidillä olikin iso paketti ja avattuamme sen sieltä löytyi sähkökynttilät kuuseen. Voi, se oli ihmeellistä ja ihanaa. Koko joulun sitä tuijottelimme, ihailimme kynttilöiden loisetta ja keskustelimme siitä, kuinka helppoa nyt on kun kuusella ei ole niin suurta vaaraa syttyä palamaan. Kuusi on niin täydellisen ja meistä lapsista ”vauraan” näköinen. Siitä lähtien on kuusessamme loistaneet sähkökynttilät, jotka ovat luoneen kauniin harmonisen joulun valon kotiimme.
Ostimme talon ja vähän aiemmin olin aloittanut yötyön. Koska minulla on yötyöläisen rytmi, huomasin, että yösähkön käyttö sopiimainiosti meille. Klo 22.00 koneet alkavat hurista, tiski- ja pyykinpesukoneet aloittavat työnsä, lisäksi teen usein ruokaa, eli liesikin on päällä.Talossamme on lattialämmitys, jota käytetään myös yösähköllä. Koneitten hurinan lisäksi soi musiikki. Parhaat musiikkiohjelmat tulevat nimittäin 22-24 välillä radiosta, ja mikäpä sen mukavampaa kuin tehdä kotitöitä esim. bluesin tahdissa. Joskus tulee myös hyvää musiikkia tv:stä ja silloin tv saa olla viihdyttäjänä. Muu perhekin on sopeutunut rytmiin. Koneitten äänet eivät häiritse. Ovat tottuneet äidin touhuamiseen yöllä. Jos en voi soittaa musiikkia, otan korvalappustereot korville, ja homma toimii taas.
t. Tyytyväinen yötyöläinen