Joustava ja toimintavarma sähkönjakeluverkko -tutkimus on käynnistynyt

04.11.2019

Vihreä energia

Kymenlaakson Sähköverkko on mukana LUT-yliopiston, Järvi-Suomen Energian, PKS Sähkönsiirron ja Savon Voima Verkon  käynnistämässä monivuotisessa tutkimuksessa Joustava ja toimintavarma sähkönjakeluverkko. 

Joustava ja toimintavarma sähköverkko haja-asutusalueilla vaatii joustoresurssien vuoropuhelua ja uusia ratkaisuja

Sähkönjakeluala on voimakkaassa murroksessa. Kaupungistuminen, aurinkosähköjärjestelmien ja sähkövarastojen yleistyminen, muutokset kiinteistöjen lämmitystavoissa sekä liikenteen sähköistyminen muuttavat radikaalisti sähkön kysyntää ja sähkön toimituksen tärkeyttä. 

Valtaosa Suomen jakeluverkoista sijaitsee harvaan asutuilla alueilla, joissa on merkittäviä saneeraustarpeita lähivuosille. 

Tarve keskeytyksettömälle ja hyvälaatuiselle sähkölle on jatkuvassa kasvussa, mutta asiakkaiden tarpeissa on suuria eroja. Osalle sähkönkäyttäjistä lyhyetkin katkot voivat aiheuttaa haittoja. Toisille pitkäkestoisetkaan sähköttömät ajat eivät aiheuta ongelmia, mikäli asiakkaalla on käytössään häiriötilanteiden varalle esimerkiksi aggregaatti. 

Missä mittakaavassa sähkön toimitusvarmuutta voitaisiin ratkaista asiakaskohtaisesti sopimalla?  Muun muassa tämä kysymys on ajankohtainen haja-asutusalueilla, joilla toimivat sähköverkkoyhtiöt operoivat suuria verkkopituuksia. 

Sähkönjakeluverkkojen kehittämisen kysymyksiin haetaan vastauksia LUT-yliopiston, Järvi-Suomen Energia Oy:n, Kymenlaakson Sähköverkko Oy:n, PKS Sähkönsiirto Oy:n ja Savon Voima Verkko Oy:n käynnistämässä monivuotisessa tutkimuksessa Joustava ja toimintavarma sähkönjakeluverkko. 

"Entistä useammalla sähkönkäyttäjällä on omaa tuotantoa, esimerkiksi auringosta. Akkuteknologian kustannukset ovat alentuneet ja mitä ilmeisimmin kehitys jatkuu. Kuinka ja missä mittakaavassa esimerkiksi nämä seikat yhdistettynä kuormien joustavaan käyttöön voivat olla osa toimintamallia, jolla varmistetaan ympärivuotisesti elintärkeitä yhteiskunnan ja sähkönkäyttäjien toimintoja?", kuvaa LUT-yliopiston professori Jarmo Partanen tutkimustyön tehtäväasettelua. 

"Sähköverkkojen toiminta on muuttumassa, kun säille altista sähkötuotantoa liitetään verkkoon yhä enemmän ja sähkönkäytön joustavuutta kehitetään tasapainottamaan tuotannon vaihteluita", sanoo toimitusjohtaja Jouni Pylvänäinen Kymenlaakson Sähköverkko Oy:stä. Pylvänäinen lisää, että alueellinen kehitys ohjaa asiakkaita taajamiin lähelle palveluita. 

Joustava ja toimintavarma sähkönjakeluverkko -tutkimus on jatkoa aiemmalle Sähköasiakas ja sähköverkko 2030 –tutkimukselle. Vuonna 2018 päättyneen tutkimuksen aineistoja, sekä siinä kehitettyä analysointimetodiikka ja tuloksia hyödynnetään nyt käynnistyneessä, vuoteen 2022 asti jatkuvassa tutkimuksessa. 

Lisätietoja:

Jarmo Partanen, professori, LUT-yliopisto, 040-506 6564, jarmo.partanen@lut.fi
Jouni Pylvänäinen, toimitusjohtaja, Kymenlaakson Sähköverkko Oy, 05-7780101, jouni.pylvanainen@ksoy.fi