Sähkömuistojani vuosikymmenten varrelta

Vanha kotitaloni Miehikkälässä on varmaankin ensimmäisiä johon sähköt on kylässä asennettu. Muutamia vuosia sitten osui jonkin laatikon pohjalta käsiini sähkönostosopimus vuodelta 1927. Sopimuksen oli allekirjoittanut tätini mies, joka tuolloin piti isännyyttä talossa.

Ensimmäiset omat muistoni sähköistä ovat 1940-luvulta. Tuohon aikaan ei ollut harvinaista, että talvimyrskyjen aikaan sähköt saattoivat olla poikki viikonkin. Se ei tosin paljonkaan haitannut, sillä sähköä tarvittiin vain valaistukseen ja radion kuunteluun. Kun sähköt oli poikki käytettiin kynttilöitä ja öljylamppuja, ja radiota ei sitten kuunneltu.

Pitäjän läntiset kylät saivat sähkönsä vasta 1950-luvulla. Niinpä isäni pitämässä kaupassa lamppuöljy oli tärkeä myyntiartikkeli. Myös lähinaapurinamme asuva leskirouva sai pientä lisätuloa pitämällä akkulataamoa sähköttömien kylien radion omistajille.

Puintiaika oli vähän hankala. Kun kaikissa taloissa puitiin samaan aikaan ei sähkö tahtonut riittää. Niinpä täytyikin isäntien välillä sopia puintivuoroista: Puikaa te aamulla, niin me puimme sitten illalla!

Myös lähellä ollut saha aiheutti joskus vaikeuksia. Saha käytti hyväkseen vesivoimaa, joten kevättulvien aikaan ei ongelmia ollut. Ja yleensä syksylläkin vettä oli riittävästi. Mutta talvisin, kun sahattavana oli paljon tukkeja, oli turvauduttava enemmän sähkövoimaan, ja silloin kylässä valot joskus vilkkuivat. Talvellahan sade tuli lumena pitkin maita ja mantuja, eikä siis antanut sahalle voimaa.

Nämä ajat tulevat joskus mieleen, kun kymmenen minuutinkin sähkökatkos tuntuu pitkältä. Kun kaikki toimii sähköllä, on valaistus pienin ongelma. Jos sähköt on poikki, ei voi keittää eikä paistaa. Porakaivosta ei saa vettä ilman pumppua. Ja vaikka keskuslämmitystä voisi lämmittää myös haloilla, ei siitä olisi hyötyä, kun kiertovesipumppu toimii sähköllä.

Anssi Kuusela