Kymenlaakson Sähköverkko on käynnistänyt keväällä 2021 verkonrakennustyöt Liljendalin Hopomin ja Pyhtään Myllykylän alueilla.
Verkon uudistaminen jatkuu näistä kohteista Pyhtään Länsikylään, kun aiemmat työmaat saadaan valmiiksi. Sähköverkkoa parannetaan osana pitkäaikaista kehityssuunnitelmaa ja sähkön toimitusvarmuuden parantamiseksi.
Urakassa maakaapeloidaan keskijänniteverkkoa yhteensä 42 km ja pystytetään 34 uutta puistomuuntamoa. Hopomin ja Myllykylän alueilla työt alkoivat jo maaliskuussa, ja ovat edenneet hyvin ja aikataulun mukaisesti, kertoo rakennuttamisvastaava Markku Kylmälä Kymenlaakson Sähköverkolta. Koko projekti valmistuu arvion mukaan lokakuun loppuun mennessä. Vanhan ilmajohdon purkutyöt toteutetaan talvella 2022.
Pahoittelemme työstä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Investoinnin arvo on noin 3 miljoonaa euroa. Pääurakoitsijana toimii Eltel Networks Oy ja maarakennustöistä ovat vastanneet Maanrakennusliike Ylä-Kotola Oy ja Kaivinkoneyhtymä Lindholm Oy.
Lisätietoja antavat
Kymenlaakson Sähköverkko Oy, Markku Kylmälä, puh. 044 3636 771
Eltel Networks Oy, Kari Somari, puh. 040 311 4869