Kymenlaakson Sähköverkko on käynnistänyt keväällä 2021 verkonrakennustyöt Hämeenkosken, Etolan alueella. Sähköverkkoa parannetaan osana pitkäaikaista kehityssuunnitelmaa ja sähkön toimitusvarmuuden parantamiseksi.
Rakennuttamisvastaava Krister Stengård Kymenlaakson Sähköverkolta kertoo, että urakka on jaettu viiteen vaiheeseen, joista ensimmäinen vaihe on käynnistynyt huhtikuussa. Koko urakka valmistuu suunnitelmien mukaan syksyllä 2021. Sähkön keskijänniteverkkoa maakaapeloidaan yhteensä noin 21 kilometriä ja uusia puistomuuntamoita nousee reitin varrelle 20 kappaletta. 20 kV maakaapelin lisäksi rakennetaan noin 1,8 kilometriä 20 kV ilmajohtoa. Vanhaa ilmajohtoa puretaan noin 23 kilometriä. Pahoittelemme työstä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.
Netelin hankepäällikkö Jan Henrikssonin mukaan kaapelia on toukokuun lopussa kaivettu maahan noin 3,5 kilometriä, ja työt etenevät suunnitellun aikataulun mukaisesti. Maakaapelin maanrakennustyöt ovat käynnistyneet peltoalueilta ja siirtyvät myöhemmin kesällä lähemmäs teiden varsia ja asutusta.
Investoinnin arvo on noin miljoona euroa. Pääurakoitsijana toimii Netel Oy ja maarakennuksesta vastaa Maanrakennus EP Athen Oy.
Lisätietoja antavat
Kymenlaakson Sähköverkko Oy, rakennuttamisvastaava Krister Stengård, puh. 0400 542 821
Netel Oy, hankepäällikkö Jan Henriksson, puh. 050 356 1623