Siirry sisältöön
Hae sivustolta

KSOY:lle jälleen Suomen innostavimmat työpaikat -tunnustus – pienten organisaatioiden joukossa neljäs sija

Julkaistu 9.3.2021

Kymenlaakson Sähkö on saavuttanut Suomen innostavimmat työpaikat 2020 -tunnustuksen ja sijoittui pienten organisaatioiden (30-149 henkilöä työllistävät organisaatiot) joukossa upeasti neljänneksi.

Kaksi vuotta sitten sijoitus samassa kategoriassa oli yhdeksäs. Kyseessä on ainutlaatuinen suomalaisen työelämän tunnustus, jonka voivat saavuttaa vain parhaimpiin tuloksiin yltäneet suomalaisorganisaatiot, jotka ovat toteuttaneet Eezy Spirit Oy:n henkilöstötutkimuksen vuoden 2020 aikana.

KSOY:n henkilöstön ilmapiiritutkimus, PeoplePower, toteutettiin lokakuussa 2020 ja siihen vastasi henkilöstöstä 95,2 % (60/63 henkilöä). PeoplePower-luokitus parani edellisestä (2018) tutkimuksesta ja oli tutkimuksen tuloksissa 76, mikä on selkeästi yli Suomen toimihenkilönormin keskiarvon. PeoplePower-luokituksessa mitataan työyhteisön sitoutumista, johtamista, omistautumista ja suorituskykyä.

– Olen erittäin iloinen siitä, että henkilöstömme kokee työkulttuurimme ja toimintatapamme mielekkääksi myös näinä poikkeuksellisina aikoina. Edelliskerrasta parantunut tulos kertoo, että olemme onnistuneet sopeutumaan hyvin myös etätyöhön, sanoo toimitusjohtaja Aku Pyymäki. Hyvää työilmapiiriä kuvaa myös vuoden 2020 alhainen sairauspoissaolojen määrä, kun sairauspoissaoloprosentti oli vain 1,2.

Edelliseen tutkimukseen verrattuna motivaatio, oman työn hallinta, työn joustavuus ja työhyvinvointi ovat parantuneet läpi organisaation. Suomen toimihenkilönormiin verrattuna KSOY:n henkilöstön suorituskyky on parantunut kaikista indekseistä eniten. Kaikki tutkittavat indeksit eli sitoutuminen, johtaminen, omistautuminen ja suorituskyky ylittävät kuitenkin vertailunormit ja ovat erittäin hyvällä tasolla.

Henkilöstön ilmapiiritutkimus toteutetaan KSOY:ssä kahden vuoden välein. Tutkimuksen tavoitteena on parantaa tuloksellisuutta kasvattamalla henkilöstön omistautuneisuutta, tunnistaa organisaation vahvuuksia ja kehittämisalueita oman työn, lähityöyhteisön ja koko organisaation osalta sekä edesauttaa osallistavamman työkulttuurin kehittämistä. 

Lisätietoja: toimitusjohtaja Aku Pyymäki, puh. 0400 397 474

© Kymenlaakson Sähkö Oy | Kymenlaakson Sähköverkko Oy | Yhdystie 7, PL 9, 47201 Elimäki