Hirvikoskella -50 luvulla, Kymenlaakson Sähkön asentajilla oli jonkinlainen muutostyö Hirvikosken muuntajalla. Muutostyössä jouduttiin sähkö katkaisemaan n. tunnin ajaksi. Sähkön käyttäjiä muuntajan jakelualueella oli muutamia maalaistaloja, koulu, Mäntylän puusepänverstas sekä sähköllä toimiva Hirvikoskenlossi, joka liikennöi Hirvikosken ja Vastilan välillä. Näille sähkönkäyttäjille oli ilmoitettu etukäteen tulevasta katkoksesta.
Hommassa oli käynyt pieni virhe ja kun virta kytkettiin takaisin päälle oli sähkölinjan vaihejärjestys muuttunut ja asiakkaiden moottorit lähtivät pyörimään väärinpäin. Niilo Mäntylän puusepän koneessa oli normaalistikin ominaisuutena, että koneen pyörimissuuntaa jouduttiin eri työvaiheessa kääntämään sähkökatkaisimesta, josta nytkin häiriötilanteessa kääntämällä, saatiin moottori pyörimään oikeinpäin. Lossinkuljettaja Eemil Lehtiselle tilanne aiheutti pientä paniikkia ja hän kiirehtikin lähistöllä olevan Niilon verstaaseen huolestuneena pyytämään apua. Ongelma on se, kun hän yrittää ajaa lossia se menee aina väärään suuntaan, mitähän tässä voisi tehdä. Niilo rauhoitteli miestä ja neuvoi: ”Jos sinun pitää mennä lossilla Vastilan suuntaan, niin käännät ohjaimesta niin kuin olisit mielessäsi menossa Hirvikosken suuntaan. Sitten tietenkin Hirvikosken suuntaan mennessä ohjaat vipua Vastilan suuntaan ”.
Eemeli kiitteli hyvistä neuvoista ja totesi pärjäävänsä siihen saakka, kunnes sähköt saadaan kuntoon.
Teijo Mäntylä
1970-luvulla oli huvilaamme kutsuttu sähkömies jotain vikaa korjaamaan. Mies tuli paikalle sovittua aikaisemmin ja siksi talonväki oli lähtenyt kauppareissulle 20 kilometrin päähän, jossa lähin kauppa oli. Mies kiipesi pihalla olevaan sähkötolppaan ja kun hän oli päässyt tolpan nokkaan, ilmestyi talon vahtikoira, iso susikoira, tolpan juurelle irvistelemään.
Eipä tehnyt sähkömiehen mieli tulla alas tolpasta, joten hän odottelikin sitten talonväkeä… joka tuli paikalle yli tunnin odottelun jälkeen päästämään miehen pulasta.
Elettiin 1970 -luvun loppupuolta. Ala-asteikäisenä kuljin pitkän matkan polkupyörällä kouluun, satoi tai paistoi, tuiversi tai pakasti. Siihen aikaanhan oli ihan normaalia, että pakkasta oli yli -30 astetta.
Maatalomme sijaitsi niin, että sähkölinjat päättyivät taloomme, ja sähkökatkot olivat hyvinkin tuttuja.
Yksi sähkökatkos jäi eniten mieleeni. Aku Ankan ilmestymispäivänä kun tulin kotiin, poimin matkalla postilaatikosta kyseisen lehden, jonka kannessa Roope Ankka istui kynttilä silinterinsä päällä ja luki lehteä. Ja kotioven avatessa, eipä ollut meilläkään sähköjä! Kynttilät vaan esiin. Jännä yhteensattuma jäi pienen tytön mieleen. Nopeasti vilu tuli ilman korvaamatonta sähköä kun ei ollut talossa muutakaan lämmitysjärjestelmää. Ei muuten ole siellä yhäkään ;) Villasukkia vaan lisää jalkaan ja villapaitaa päälle (talvi kun oli) ja kynttilän valossa ahmimaan Aku Ankka lehteä. Siinä oli silloin punainen kansikin.
Kaikkia pieniä asioita se ihmismieli muistaapi.
Taina Mauno
Jo pois nukkunut Onni koirani, kun poika oli, pissasi mielellään lyhtypylväiden juureen. Paikkakunnalla jossa silloin asuin, oli läheisellä kadulla lyhtypylväs, joka syttyi tai sammui omia aikojaan. Eli omaa elämäänsä. Eräänä talvisena iltana lenkillä Onnin kanssa ohitimme kyseisen pylvään, siinä ei ollut valoa. Onni nosti koipensa ja lirautti pissan ja katso valo syttyi pylvääseen.
Läheisellä bussipysäkillä väki odotti linjuria, näkivät tapahtuman ja naurulla ei ollut rajoja. Kirjoitin samaisesta tapahtumasta paikallis-sanomiin, ei mennyt kuin muutama päivä ja lyhtypylväs oli palautettu hoitamaan tehtäväänsä valopylväänä. Se ei tarjonnut enää meille huvia vaan valoa.
Kaikki hauskat asiat toppuutetaan ja asiat palautetaan normaaliin päiväjärjestykseen. Sähköstä saamme sekä iloa että valoa, joskus…
Eeva Järvelä
Vanha kotitaloni Miehikkälässä on varmaankin ensimmäisiä johon sähköt on kylässä asennettu. Muutamia vuosia sitten osui jonkin laatikon pohjalta käsiini sähkönostosopimus vuodelta 1927. Sopimuksen oli allekirjoittanut tätini mies, joka tuolloin piti isännyyttä talossa.
Ensimmäiset omat muistoni sähköistä ovat 1940-luvulta. Tuohon aikaan ei ollut harvinaista, että talvimyrskyjen aikaan sähköt saattoivat olla poikki viikonkin. Se ei tosin paljonkaan haitannut, sillä sähköä tarvittiin vain valaistukseen ja radion kuunteluun. Kun sähköt oli poikki käytettiin kynttilöitä ja öljylamppuja, ja radiota ei sitten kuunneltu.
Pitäjän läntiset kylät saivat sähkönsä vasta 1950-luvulla. Niinpä isäni pitämässä kaupassa lamppuöljy oli tärkeä myyntiartikkeli. Myös lähinaapurinamme asuva leskirouva sai pientä lisätuloa pitämällä akkulataamoa sähköttömien kylien radion omistajille.
Puintiaika oli vähän hankala. Kun kaikissa taloissa puitiin samaan aikaan ei sähkö tahtonut riittää. Niinpä täytyikin isäntien välillä sopia puintivuoroista: Puikaa te aamulla, niin me puimme sitten illalla!
Myös lähellä ollut saha aiheutti joskus vaikeuksia. Saha käytti hyväkseen vesivoimaa, joten kevättulvien aikaan ei ongelmia ollut. Ja yleensä syksylläkin vettä oli riittävästi. Mutta talvisin, kun sahattavana oli paljon tukkeja, oli turvauduttava enemmän sähkövoimaan, ja silloin kylässä valot joskus vilkkuivat. Talvellahan sade tuli lumena pitkin maita ja mantuja, eikä siis antanut sahalle voimaa.
Nämä ajat tulevat joskus mieleen, kun kymmenen minuutinkin sähkökatkos tuntuu pitkältä. Kun kaikki toimii sähköllä, on valaistus pienin ongelma. Jos sähköt on poikki, ei voi keittää eikä paistaa. Porakaivosta ei saa vettä ilman pumppua. Ja vaikka keskuslämmitystä voisi lämmittää myös haloilla, ei siitä olisi hyötyä, kun kiertovesipumppu toimii sähköllä.
Anssi Kuusela
Synnyin Ilomantsissa 1935. Siellä oli oma pieni sähkölaitos, jossa tehtiin sähköä illalla kello 22,00 saakka. En muista moneltako sähköä sai aamulla, mutta luulen, että kello 7:00 olisi ollut.
Sähkön saantiin liittyen isäni oli soittanut sähkölaitukselle ja pyytänyt, että jos sähköä saisi vähän pidempään, että tyttö näkisi syntyä. Niinpä sähköä saivat kello 01:een. Sitten isä oli soittanut ja sanonut, että nyt saa jo lopettaa sähköt, kun tyttö syntyi.
Helena Palviainen
Kun vuonna 1983 ostin kesämökin, niin siellä ei ollut sähköä, vaan kaikki valaistus ja liesi toimivat kaasulla. Tuolloin olin sitä mieltä, että kesämökille ei pidä hommata sähköä, muuten siellä on kohta kahvinkeitin, pölynimuri ym. sähköllä toimivat laitteet. Mökillä pitää olla erilaista touhuta, näin ajattelin silloin. Muutamaa vuotta myöhemmin sähköyhtiö teki tarjouksen sähköliittymästä ja sopimus tehtiin. Kyllä nyt on mukavaa, kun mökilläkin saa riittävästi valaistusta ja sähkön avulla kodinhoito on helpompaa.
Tuulikki Räisänen
Oli kylmä ja pimeä syksyinen ilta. Puut räiskyivät tuvan hellassa, ja mukava lämpö kantautui joka solukkoon. Kattolamppu valaisi askareita. Olin silloin vielä nuori, alle kymmenen vanha.
Vatkasin lettutaikinaa, ja isä asetteli rautaista lettupannua liedelle. Ajattelimme paistaa illan ratoksi kunnon lettuannoksen. Veljeni oli kaverinsa luona kylässä, ja äitini oli mummoa tervehtimässä. Olimme ihan kahden. Isä laittoi rasvan sulamaan lettupannulle, ja minä odottelin malttamattomana vierellä. – Joko nyt saan kaataa? kyselin. Pitkän ja hartaan odotuksen jälkeen rasva oli sulanut ja ensimmäinen letun tuoksahdus valtasi tuvan.
Sitten isän täytyi lähteä hakemaan veljeäni kotiin. Jäin yksin lettujeni kanssa. Yhtäkkiä tupaan tuli säkkipimeää. Syysmyrsky viuhtoi ulkona ja sähköt katkesivat. Yritin pimeässä etsiä taskulamppua, ja onneksi se lopulta löytyi. Sytyttelin kynttilöitä ja asettelin niitä pöydälle sekä hellan vierelle.
– Eihän tässä hätäpäivää, ajattelin. Kohta veljeni ja isä kuitenkin tulevat. Aika kuitenkin kului ja ulkona tuuli. Oli pimeää. Uunipellit kolisivat ja tuuli vinkui hormiestossa. Pelko alkoi vallata mielialaa. Miksi he eivät jo tule, miksi sähköt eivät tule? Nieleskelin pelkoani ja yritin ajatella mukavia, letunpaistoa ja sitä suloista tuoksua. Aikani odotettua ja kuunneltuani peltien karmeaa kolinaa kattolamppu alkoi vilkkua. Pikkuhiljaa se syttyi ja turvallinen valo loisti tuvan yllä. Olin iloinen ja onnellinen. Minulla oli sähköt. Ja iso lettupino.
Eija Lehikoinen
Tarinani kertoo, miten ratsastus ilman sähköä ei käy.
Marraskuun alussa kaksi nuorinta tytärtäni olivat viikottaisella ratsastustunnilla. Tunti alkoi 19:00, kun sade ja tuuli olivat hirveät. Talli oli Lohjalla, aivan metsän ympäröimänä.
Kova tuuli aiheutti suurta hermostuneisuutta hevosissa, ja puolen tunnin kohdalla ensimmäinen pieni ratsastaja putosi selästä. Sen jälkeen kukin hermostunut hevonen sai taluttajan, ja juuri onneksi silloin. Samaan hetkeen sähköt katsesivat. Täysin pimeällä kentällä oli 6 nuorta ratsastajaa. Sen enempää hevoset kuin ratsastajat tai taluttajat eivät nähneet mitään.
Huomasin silloin miten pimeää siellä on ilman valoja.Talliin päästyämme kävi ilmeiseksi, että sielläkään ei ollut valoja. Eikä vettä, koska vesipumppu toimii sähköllä. Hevosparat jäivät ilman pesua, loimet ilman kuivausta jne jne. Kyllä taas sen jälkeen olen pitänyt sähköä arvossaan.
Veljeni oli pienenä työntänyt rintaneulan pistorasiaan ja saanut siitä sähköiskun. Äidin rukki oli ollut vieressä, joten veljeni oli sanonut, että rukki potkaisi.
Toinen veljeni oli laittanut karjakeittiössä pyykkikoneen pistokkeen paikoilleen ja varmaan kosteuden vuoksi saanut iskun. Ei ollut tajunnut, mikä iski vaan oli katsonut äidin kädessä ollutta pyykinsurvontakeppiä.
Äiti taas puolestaan laski kerran vettä peltisankoon pitäen sitä kaatoaltaan reunalla. Äkkiä alkoi rätinä ja äiti oli kaksin käsin sankossa kiinni. Sitten paloi sulake ja rätinä loppui ja äitikin selvisi vahingoitta. Mikä lie ollut oikosulku?
Näin ennen vanhaan. Sanoisiko, että mikä ei tapa, se vahvistaa.
Olen syntynyt -46 ja kyllä silloin jo sähköä oli. Asuin Helsingissä ja sähkö oli ihan yksi osa elämää.
Sen sijaan muistan hyvin kun tuli sähkökynttilät. Monet joulut olimme laittaneet kuuseen tavalliset kynttilät ja kun/jos niitä poltettiin, äiti vahti kuusta kaiken aikaa.
Sitten eräänä jouluna äidillä olikin iso paketti ja avattuamme sen sieltä löytyi sähkökynttilät kuuseen. Voi, se oli ihmeellistä ja ihanaa. Koko joulun sitä tuijottelimme, ihailimme kynttilöiden loisetta ja keskustelimme siitä, kuinka helppoa nyt on kun kuusella ei ole niin suurta vaaraa syttyä palamaan. Kuusi on niin täydellisen ja meistä lapsista ”vauraan” näköinen. Siitä lähtien on kuusessamme loistaneet sähkökynttilät, jotka ovat luoneen kauniin harmonisen joulun valon kotiimme.
Ostimme talon ja vähän aiemmin olin aloittanut yötyön. Koska minulla on yötyöläisen rytmi, huomasin, että yösähkön käyttö sopiimainiosti meille. Klo 22.00 koneet alkavat hurista, tiski- ja pyykinpesukoneet aloittavat työnsä, lisäksi teen usein ruokaa, eli liesikin on päällä.Talossamme on lattialämmitys, jota käytetään myös yösähköllä. Koneitten hurinan lisäksi soi musiikki. Parhaat musiikkiohjelmat tulevat nimittäin 22-24 välillä radiosta, ja mikäpä sen mukavampaa kuin tehdä kotitöitä esim. bluesin tahdissa. Joskus tulee myös hyvää musiikkia tv:stä ja silloin tv saa olla viihdyttäjänä. Muu perhekin on sopeutunut rytmiin. Koneitten äänet eivät häiritse. Ovat tottuneet äidin touhuamiseen yöllä. Jos en voi soittaa musiikkia, otan korvalappustereot korville, ja homma toimii taas.
t. Tyytyväinen yötyöläinen