Yhteenvetoa joulunajan myrskyistä

02.01.2012

Joulunajan myrskyt, Tapani ja Hannu, katkoivat sähköjä laajalla alueella myös Kymenlaakson Sähkön jakelualueella. Tapaninpäivän myrsky näytti kyntensä aamupäivän aikana, jolloin pahimmillaan yli 20 000 asiakasta oli ilman sähköjä. Joulupäivänä saatiin ensimmäiset vaaratiedotteet Ilmatieteenlaitokselta. Tällöin kriisivalmiutta nostettiin ja lisää korjaajia hälytettiin valmiuteen. Lopulta lähes kaikki korjaajat olivat maanantaina töissä.

Kuva: Sähköhäiriöiden kehittyminen

Viidessä tunnissa sähköttömien asiakkaiden määrä tippui puoleen ja 12 tunnissa heitä oli jäljellä noin 2000. Korjaustöitä vaikeuttivat paikoitellen vaikeat kulkuyhteydet. Esimerkiksi saaristoihin pääsy oli mahdotonta vaarallisten myrskytuulten takia.

Tapaninpäivänä perustettiin CallCenter häiriöpuheluja varten, joka vastaanotti puheluita noin 1800 kappaletta. 27.12 iski uusi myrskyrintama, joka kylvi pahinta tuhoa Luumäen alueella. Keskijänniteverkko korjattiin kello 23:een mennessä yhtä saarta lukuun ottamatta. Tiistaina CallCenteriin häiriöpuheluita tuli 700 kappaletta.

Alustavan tiedon mukaan sähkökatkoksista maksetaan vakiokorvauksia noin 2500 asiakkaalle ja korvausten summa nousee yhteensä noin 150 000 euroon. Vakiokorvausta maksetaan asiakkaille, joiden käyttöpaikka on ollut sähköttä yhtäjaksoisesti vähintään 12 tuntia. Kymenlaakson Sähköverkko Oy maksaa sähköntoimituksen vakiokorvauksen asiakkaalle verkkopalvelumaksun hyvityksenä sähkölaskussa automaattisesti. (Lue tästä lisää vakiokorvauksista)

Kymenlaakson Sähkön Internet-sivujen häiriönetti kaatui myrskyjen aikana muutaman kerran ja asiasta on lähetetty selvityspyyntö palveluntuottajalle.

Takaisin

Vaihto etäluettaviin mittareihin

Sähköverkko kehittyy ja palvelut paranevat, kun etäluettavat mittarit tulevat kaikille asiakkaillemme.

Projekti on valmis vuonna 2014. Mittareiden vaihto ei aiheuta sinulle kuluja tai toimenpiteitä.

Lue lisää ja katso vaihtoaikataulu

Tule asiakkaaksemme

Tervetuloa paremman palvelun ja sopivamman sähkösopimuksen piiriin Kymenlaakson Sähkön asiakkaaksi.

Tarjoamme sekä vakaahintaisia että pörssihinnoiteltuja sopimuksia moneen tarpeeseen. 

Laske tarjous ja tee sähkösopimus

Asioi joustavasti verkossa

Asiakkaanamme sähkoasiasi hoituvat myös verkossa: online-asiointimme palvelee silloin kun sinulle sopii.

Palvelussa voit mm. päivittää asiakastietosi, vertailla sopimuksia ja tarkistaa sähkönkulutuksesi.

Kirjaudu sisään Online-asiointiin