Sähkövuosi 2010 Kymenlaakson Sähkössä
Sääolosuhteet olivat haasteelliset sähkönhankinnalle ja sähkönjakelulle. Hiilidioksidipäästöttömään sähköntuotantoon investoitiin.
20.01.2011
Vuosi 2010 oli haasteellinen sähkönjakelulle. Kun edellisenä vuotena sähkönjakelun keskeytysten määrä oli pienin yli kymmeneen vuoteen, aiheuttivat luminen alkutalvi monine myrskyineen ja kesän ukkosmyrskyt enemmän ja vaikeammin korjattavia häiriöitä kuin keskimäärin. Kesän laajoista myrskyistä vain Sylvin päivän ukkosmyrsky aiheutti suurempia vahinkoja Kymenlaakson Sähkön alueella. Enimmillään sähköttömiä asiakkaita oli noin 20 000 lähinnä Päijät-Hämeen ja Uudenmaan alueilla. Suurimmalle osalle sähköt saatiin palautettua seuraavan päivän aikana, mutta jälkikorjaustyöt jatkuivat noin viikon verran. Asiakasta kohden sähkökatkojen kesto vuoden aikana oli keskimäärin 2,4 tuntia (vuonna 2009 oli 0,54 tuntia).
Uusia sähköliittymiä ennätys vähän
Talouden epävarmuus näkyi pientalorakentamisessa. Vähentyneen omakotirakentamisen takia myös uusien sähköliittymien kokonaismäärä säilyi edellisten vuosien tapaan alhaisella tasolla. Rakentamisen painopiste oli Kotkan ja Orimattilan alueilla. Vapaa-ajanasuntoihin hankittiin sähköjä eniten Luumäen ja Pyhtään alueilla. Kaikkiaan uusia sähköliittymiä rakennettiin yhtiön verkkoalueella 498 kpl (515 vuonna 2009).
Investoinnit sähköverkostoon jatkuivat
Tasaiseen sähkön laatuun ja toimitusvarmuuteen panostaminen jatkui ja jatkuu tulevinakin vuosina. Sähköverkostoon investoitiin vuonna 2010 noin 10 M€. 1960-luvulla rakennettu sähköverkosto on tullut uusimisikään ja vaatii investointeja. Nykyisiä sähkölinjoja ei ainoastaan uusita, vaan ne suunnitellaan ja rakennetaan uudestaan ja uudella tavalla. Metsässä sijaitsevia sähkölinjoja siirretään tienvarsiin ja taajamissa sähköverkkoa kaapeloidaan maahan.
Loviisan Panimomäen sähköaseman rakentaminen oli yksi vuoden 2010 suurimmista verkkoinvestoinneista. Uudella piensähköasemalla parannettiin Loviisan kaupungin sähkönsaantia ja varauduttiin Loviisan lisääntyvään sähkön tarpeeseen.
Hankintasopimus automaattisesta mittarinluentajärjestelmästä (AMR) tehtiin alkuvuodesta 2010. Vuoden 2013 loppuun mennessä kaikki sähkömittarit on vaihdettu etäluettaviksi. Tällöin asiakkaat pystyvät seuraamaan omaa sähkönkäyttöään entistä tarkemmin ja laskutus voi olla aina todetun kulutuksen mukainen.
Kylmyys lisäsi sähkön käyttöä
Vuonna 2010 käytettiin sähköä yli 7 % enemmän kuin vuonna 2009. Sähkön käyttö oli 1400 GWh (1312 GWh). Sähköenergianmyynti kasvoi 3,2 % edellisvuoteen verrattuna. Erityisesti talvikuukausina sekä vuoden alussa että vuoden lopulla sähköenergian myynti kasvoi johtuen selvästi keskimääräistä kylmemmästä säätilasta. Sähköenergian myynti oli 1587 GWh, josta omilla tuotanto-osuuksilla tuotettiin 42 %. Sähköntuotanto yhtiön tuotanto-osuuksilla oli 666 GWh, jossa on kasvua 22 % edellisvuoteen verrattuna.
Panostuksia uuteen tuotantokapasiteettiin
Suomessa tehtiin kuluneen vuoden aikana useita merkittäviä energian tuotantoa ja kulutusta koskevia päätöksiä. Valtioneuvoston keväällä julkaisemalla uusiutuvan energian velvoitepaketilla tavoitellaan hiilidioksidipäästöjen vähentämistä. Uusiutuvan energian syöttötariffeilla varmistetaan, että uutta uusiutuvaa kapasiteettia syntyy EU-velvoitteiden mukaisesti. Uusien ydinvoimayksiköiden lupapäätökset vähentävät sähkön tuontiriippuvuutta ja turvaavat kilpailukykyisen energian saatavuuden.
Yhtiön investoinnit hiilidioksidipäästöttömään tuotantoon kohdistuivat ydinvoimaan, tuulivoimaan ja vesivoimaan. Ydinvoimaosuudet kasvavat Olkiluodon kolmannen ja neljännen yksikön myötä nelinkertaiseksi. Kun Olkiluodon kolmos- ja nelosyksiköt valmistuvat, yhtiön ydinvoimatuotannon osuus vastaa noin kolmannesta sähkönmyynnistä. Tuulivoiman tuotantoteho kasvoi 24 prosentilla. Yhtiö on mukana uuden tuulivoimakapasiteetin hankekehittelyssä siten, että tuotantomäärä on mahdollista kolminkertaistaa lähivuosina. Vesivoimainvestointeja yhtiö toteutti Kymppivoima Oy:n kautta hankkimalla osuuden norjalaisesta Blåfall Energi AS:sta.
Kylmyys ja heikko vesitilanne nostivat markkinahintaa
Sähkön tukkumarkkinahinta nousi noin 53 prosenttia vuoteen 2009 verrattuna. Tukkumarkkinahinnat olivat erittäin korkeat helmi- ja joulukuussa, jolloin keskihinta ylitti 90 euroa megawattitunnilta. Vuoden keskihinta oli 56,6 euroa megawattitunnilta.
Suuret poikkeamat keskilämpötilaan verrattuna sekä markkinahinnan suuret vaihtelut heikensivät yhtiön sähkönmyynnin kannattavuutta. Liiketoiminnan kasvaneiden riskien hallintaan kiinnitettiin erityistä huomiota uudistamalla suurasiakasmyynnin sopimus- ja hinnoittelurakenteita.
Sähkön vähittäismyyntihinnat vaihtelevat sopimustyypistä riippuen siten, että tukkumarkkinahintaan suoraan sidottujen tuotteiden hinnat muuttuvat nopeasti ja enemmän kun taas muiden myyntituotteiden hinnat muuttuvat viiveellä ja vähemmän. Toistaiseksi voimassaolevien sähköenergiasopimusten korotettiin marraskuun alussa.
Lisätietoja: toimitusjohtaja Kari Rämö, gsm 0400 570 280, puh. (05) 7780 253.
Kymenlaakson Sähkö Oy on 13 kunnan omistama sähköyhtiö, joka toimii Kymenlaaksossa, Etelä-Karjalassa, Päijät-Hämeessä sekä Itä-Uudellamaalla.

