Sähkön siirtohintoihin korotus 1.1.2012

30.11.2011

Sähkön siirtohintojen korotus koskee kaikkia Kymenlaakson Sähkön verkkoasiakkaita. Hinnankorotus nostaa verollista sähkönsiirtolaskua keskimäärin 2,7 prosenttia. Sen vaikutus sähkölämmitteisen omakotitalon sähkölaskussa on noin 1,70 euroa kuukaudessa ja muissa asuinhuonestoissa 0,30-0,70 euroa kuukaudessa. Sähköenergian hinnat eivät tässä yhteydessä muutu. Uuteen siirtohinnastoon pääset tästä.

Siirtomaksun korotus johtuu kantaverkosta vastaavan Fingrid Oyj:n tekemästä, noin 30 prosentin suuruisesta korotuksesta kantaverkkomaksuihimme. Samaan aikaan investoinnit omaan sähköverkostoomme kasvavat. Tulevana vuonna investoimme sähkön laatuun ja toimitusvarmuuteen sekä etäluettaviin mittareihin noin 20 miljoonaa euroa. Etäluettavien mittareiden vaihto on valmis vuoteen 2014 mennessä ja sen kokonaiskustannukset neljän vuoden aikana ovat yhteensä 20 miljoonaa euroa.

Energiamarkkinavirasto valvoo sähkön siirtohintojen kohtuullisuutta. Viime vuosina Kymenlaakson Sähkön verkkoliiketoiminnan tuotto on ollut yli 15 miljoonaa euroa sallittua tasoa pienempi.

Takaisin

Vaihto etäluettaviin mittareihin

Sähköverkko kehittyy ja palvelut paranevat, kun etäluettavat mittarit tulevat kaikille asiakkaillemme.

Projekti on valmis vuonna 2014. Mittareiden vaihto ei aiheuta sinulle kuluja tai toimenpiteitä.

Lue lisää ja katso vaihtoaikataulu

Tule asiakkaaksemme

Tervetuloa paremman palvelun ja sopivamman sähkösopimuksen piiriin Kymenlaakson Sähkön asiakkaaksi.

Tarjoamme sekä vakaahintaisia että pörssihinnoiteltuja sopimuksia moneen tarpeeseen. 

Laske tarjous ja tee sähkösopimus

Asioi joustavasti verkossa

Asiakkaanamme sähkoasiasi hoituvat myös verkossa: online-asiointimme palvelee silloin kun sinulle sopii.

Palvelussa voit mm. päivittää asiakastietosi, vertailla sopimuksia ja tarkistaa sähkönkulutuksesi.

Kirjaudu sisään Online-asiointiin