Kymenlaakson Sähkö osallistuu Olkiluodon neljännen ydinvoimalan kilpailutus- ja suunnitteluvaiheeseen
07.12.2011
Kymenlaakson Sähkö on päättänyt osallistua Teollisuuden Voima Oyj:n (TVO) Olkiluodon neljännen ydinvoimahankkeen kilpailutus- ja suunnitteluvaiheen rahoitukseen Kymppivoiman kautta omistustaan vastaavalla osuudella. TVO:n omistajat tekivät päätöksen suunnitteluvaiheen käynnistämisestä tänään.
Kymenlaakson Sähkölle ydinvoimapäätös merkitsee tulevaisuudessa entistä korkeampaa sähkönhankinnan omavaraisuutta, mikä vakauttaa sähkön hankintakustannusten vaihteluita.
Kymenlaakson Sähkön tavoitteena on lisätä päästöttömän tuotannon osuutta energianhankinnassaan. Valtioneuvoston julkaisema uusiutuvan energian velvoitepaketti suuntaa kohti vähäpäästöistä Suomea. Kymenlaakson Sähkö osallistuu velvoitteen mukaisiin toimiin kohdistamalla investointeja ydinvoiman lisäksi sekä tuuli- että biovoimaan.
Yhtiö osallistuu tuotantoyhtiöosuuksiensa kautta selvityksiin muuttaa fossiilisilla polttoaineilla toimivia laitoksia biopolttoaineelle soveltuviksi. Toteutusvaiheessa on Vaskiluodon Voiman kivihiililaitoksen yhteyteen rakennettava kaasutinlaitos.
Tuulivoimassa yhtiö tavoittelee sähkönmyyntinsä suhteellista osuutta vastaavaa määrää valtioneuvoston asettamasta tavoitteesta vuonna 2020. Tämä vastaa noin 30–40 MW tehoa eli 10–13 tuulivoimalaitosta.
KYMENLAAKSON SÄHKÖ OY
Lisätietoja: Toimitusjohtaja Kari Rämö, p. 0400-570 280

