Kymenlaakson energiaselvityksen ohjausryhmä jatkoi työtään
29.11.2010
Kymenlaaksolaisten energiayhtiöiden yhdistämisselvitystä johtava ohjausryhmä piti toisen kokouksensa tiistaina 23.11.2010. Ohjausryhmään kuuluvat kaikkien neljäntoista omistajakunnan kuntajohtajat sekä Kymenlaakson Sähkö Oy:n hallituksen puheenjohtaja Jarmo Koivisto. Koiviston johtamassa selvityksen työryhmässä ovat mukana kaikkien ao. yhtiöiden edustajat.
Kunnat omistavat Kymenlaakson Sähkö Oy:n lisäksi myös KSS Energia Oy:n, Kotkan Energia Oy:n sekä Haminan Energia Oy:n. Yhtiöiden omistajakuntien edustajat päättivät viime elokuussa Kotkassa jatkaa kuntien omistamien yhtiöiden yhdistämistä koskevaa selvitystyötä. Selvityksessä keskitytään ensisijaisesti kartoittamaan neljän yhtiön yhdistämisellä saatavat edut. Työkonseptina on kokonaan uusi yhtiö, jossa kaikkien neljän yhtiön toiminnot yhdistetään yhdeksi vahvaksi kokonaisuudeksi.
Selvityksen peruslähtökohtia ovat:
- vakaa jatkuva osinkotuotto omistajille sekä mahdollisuus pääomien vapauttamiseen
- kilpailukykyistä ja toimitusvarmaa energiaa asiakkaille
- energialiiketoiminta jatkaa terveellä pohjalla mahdollisten järjestelyjen jälkeen.
Ohjausryhmä käsitteli tiistaina yhtiöiden arvonmäärityksen perusteita sekä alustavasti uuden yhtiökokonaisuuden arvoja. Neljän yhtiön yhdistämisellä syntyisi noin 300 miljoonan euron liikevaihdolla toimiva yhtiö, joka olisi toiseksi suurin Suomen kuntaomisteisista energiayhtiöistä. Yhtiön tasearvo olisi noin 500 miljoonaa euroa. Yhtiön henkilöstö olisi noin 400 ja sähkön siirtoasiakkaiden määrällä mitattuna se olisi Suomen neljänneksi suurin yhtiö.
Taustana tällaiselle kokonaisselvitykselle on mm. kuntarakenteen kehitys, samassa omistajapiirissä toimii nyt neljä saman alan yhtiötä tekemässä samoja asioita maantieteellisesti varsin suppealla alueella. Taustalla on myös yleinen kehitys kohti isompia ja vahvempia kokonaisuuksia, joka koskee myös energia-alaa.
Kyseessä on valmisteleva selvitys, joka ensimmäistä kertaa hahmottaa kuntien yhdessä ja erikseen omistaman energialiiketoiminnan kokonaisuuden ja jonka pohjalta omistajakunnat voivat aikanaan tehdä päätöksiä mahdollisista toimenpiteistä.
Selvityksen tulokset esitellään omistajakunnille ensi vuoden alkupuolella.
Lisätietoja antaa ohjausryhmän puheenjohtaja Henri Lindelöf, puhelin (05) 234 4200 tai ohjausryhmän varapuheenjohtaja Lauri Lamminmäki, puhelin 040 483 1680.
Tietoja yhtiöistä vuonna 2009
| Liikevaihto milj. euroa | Tulos rahoituserien jälkeen milj. euroa | Henkilöstö | |
| Kymenlaakson Sähkö Oy | 117,1 | 20,0 | 180 |
| KSS Energia Oy | 85,1 | 4,6 | 103 |
| Kotkan Energia Oy | 39,3 | 3,9 | 71 |
| Haminan Energia Oy | 26,0 | 1,6 | 40 |
Kymenlaakson Sähkö Oy:n omistajina ovat Kotka, Kouvola, Loviisa, Hamina, Orimattila, Lapinjärvi, Hämeenkoski, Artjärvi, Myrskylä, Luumäki, Virolahti, Askola, Pukkila ja Hollola.
Kotkan Energia Oy, KSS Energia Oy ja Haminan Energia Oy ovat Kotkan, Kouvolan ja Haminan kaupunkien 100 %:sti omistamia yhtiöitä.

